perjantai 31. elokuuta 2012

Syksyn merkit



Kukkasipulit on ostettu jo odottamaan istuttamista, ja pihapöytä nostettu terassille odottelemaan ensi kesää. 

torstai 30. elokuuta 2012

Keinuen







Tätä keinua raijataan terassilta sisälle ja sisältä terassille aina sään mukaan. Kun tähän ehtii istahtaa kahvikupposen kanssa ja lempeä tuuli kutittaa varpaita, tulee tunne, ettei maailma voi olla kovin paha paikka. Tosin tällä hetkellä tuuli näyttää lempeältä ainoastaan näin sisältä katsottuna. 

lauantai 18. elokuuta 2012

Rajaus





On niin mukava, että kuvaajalla on rajaamisen valta. Aika houkutteleva ominaisuus tuo olisi toisinaan tosielämässäkin! 

maanantai 13. elokuuta 2012

Satunnaisotanta







Toisinaan joku kodin koloista miellyttää silmää enemmän kuin joku toinen.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

The dots



Ovat olleet uuteen eteiseen loistovalinta!


Paperipussi-ihminen



Siistit mustat housut, sopivasti korkeat kengät, tahraton vaalea jakku, jonka alla valkoinen tahraton kauluspaita. Kello viiden prismaruuhka, tankoparsaa ja luomujuustoa paperikassiin.  Minä se en ole, oletko sinä?

Haluatko kuulla, kuka minä niistä olen?  Aamulla kyllä suorat, nyt jo rypistyneet mustat housut, joissa on polvipussit, kahvitahrainen jakku, ja lounaskanan curry valkoisen paidan hihansuussa. Hiki ja kiire kotiin, iso pussi leipää, perunaa, parsat pakastepussista ja muovikassi. 



Ai että, mä ihailen paperipussi-ihmisiä.

Kauniit kupposet













Nuo arjen ilahduttajat!

torstai 9. elokuuta 2012

Uusi aluevaltaus






Se tunne, kun pitkästä aikaa innostuu jostakin uudesta, haluaa oppia aiheesta kaiken ja on valmis uppoutumaan työhön innolla moneksi tunniksi senkin uhalla, että kaikki muu jää tekemättä. 


Kai sitä keski-ikäistyy kovaa vauhtia, kun sormien multaan upottaminen tuottaa yhtäkkiä niin suurta iloa ja tyydytystä. Testatkaa hyvät ihmiset! 





Moderni minimalistinen mummolatyyli







Eli toisinsanoen iloinen sekamelska kaikkea kaunista, minun mielestäni. Ehkäpä erilaisten sisustustyylien kategorisoiminen helpottaa jonkun elämää, omalle kohdalleni se ei kuitenkaan istu. Pidän kauniista asioista ja esineistä. Ei muuta. Niin yksinkertaista se on. 


perjantai 3. elokuuta 2012

Pienet Kauniit Asiat






Tiedättehän, ne joita voi loputtomiin siirrellä paikasta toiseen, ja jotka aina vain, ainakin suurimman osan aikaa ilahduttavat pelkällä olemassaolollaan. 

Joskus ihmettelenkin tätä ristiriitaa. Koen nimittäin sisustaessani ilman muuta olevani minimalisti ja rakastan tyhjää, puhdasta ja valoisaa tilaa, toisaalta taas, kiinnitän paljon huomiota pieniin esineisiin ja yksityiskohtiin.